Ajatuksia, fiiliksiä, musiikkia, teatteria, tyyliä. Mitä nyt milloinkin.

maanantai 13. elokuuta 2012

Flow Festival 2012

Tas se oli, Flow Festival nimittäin. Viikonloppu meni nopeasti, sää oli suotuisa (tosin hieman viileä), fiilis oli kohdillaan ja mukavaa oli räkätaudista huolimatta. Alla fiilistelykuvia viikonlopulta.

Ihana Reino Takapihalla.

Nainen mustissaan. Mekko on alelöytö Tallinnan Zarasta.




Charles Bradley.



The Black Keys.

All them disco balls!

Seppälän lintukorvikset, valloittavat jos minulta kysytään.

Wastelands tarjoili aitiopaikat myös päälavan suuntaan.


Viikonlopun parasta antia oli ehdottomasti herra Charles Bradley. Huikea keikka ja koko yhtyeen fiilis puski iholle asti. Katsastin kyseisen keikan lisäksi ainakin Lykke Lin, Miike Snown, The black Keysin, Horace Andyn, Feistin, Pepe Deluxén, Reinon, Nicolas Jaarin, Richie Hawtinin sekä Björkin. Hyvä saldo. Harmittaa kovasti, että Bobby Womack ja Frank Ocean peruivat keikkansa perjantaina..jotenkin tuntuu, että kyseinen festivaali kärsii joka vuosi isoista peruutuksista. Kuvittelenko vain, vai onko muilla festareilla samoja ongelmia (ja vielä toistuvasti)?

Viime viikolla alkanut flunssa vei sunnuntaina voiton ja nyt makaan kotona sairaana. Muutenkin tuo sunnuntai alkoi jo painamaan jaloissa ja väsymys oli melkoinen. Ehkä ensi vuonna muistan tämän...ehkä.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ärsyttää!

Ärsyttää, että en ole kerennyt päivittämään blogia tarpeeksi usein ja kun sen teen, kerkeän hutaista vain jotain puolivalmista. Ärsyttää, että alekengät jotka ostin mielestäni hyvällä hinnalla, olivat parin viikon päästä myynnissä alehinnasta puoleen hintaan. Ärsyttää, että en edes muista milloin olisin viimeksi kihartanut hiukset ja käyttänyt huulipunaa. Ärsyttää, kun en ole nähnyt parhaita ystäviäni aikoihin. Ärsyttää, kun en saa käyttää kynsilakkaa töiden takia. Ärsyttää, että kesä on kohta ohi ja leppoisampi heinäkuu vaihtuu elokuuksi lisääntyvine velvollisuuksineen..MURRR!



Onneksi on kuitenkin jotain mitä odottaa: Tulevan viikonlopun mökkireissu säästä piittaamatta omalla mökillä ja mukana on vielä parhaista parhain ystävä (pitkästä aikaa!), Flow- festarit ja Kroatian matka syyskuun alussa. Pidän fokuksen näissä.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Outfit



Menköön tämä vaikka asukuvasta. Housut H&M (alelöytö, oranssit ovat vaikka näyttävät ehkä punaisilta), paita JC, kiiltävä pusakkatakki H&M, laukku Lissabonista, hattu ja huivi Seppälä, kengät Bianco. Olut oli hävyttömän kallis.

Kuva on otettu Garden partyissa. Taustalla taisi soittaa ihana Regina Spektor.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Paluumatkan löydöt

Juhannksen vietosta palatessa oli ihan pakko käydä Ideaparkissa. Löytyihän sieltä jotain kivaa ja edullistakin. Alkaa minunkin alehalut olla pikkuhiljaa tyydytetty. :)




Kengät ovat Dinskosta ja hintaa niillä oli vajaat 25 euroa. Not bad. Klopot ovat kevyet ja sirot, mutta nuo pohjan vauhtiraidat antavat niille vähän särmää. Kävin jo aikaisemmin tällä viikolla niitä Jumbossa ihailemassa, mutta silloin hintaa oli vielä kymppi enemmän. Paita on Vero Modasta ja hintaa oli huikeat 7,5 euroa. Olen kaipaillut tuollaista rentoa pitkähihaista peruspaitaa jollain jujulla. Viime aikoina kun on tullut paitarintamalla hankittua vain lyhythihaista tai hihatonta versiota. Torstaina kyllä ostin mustan läpikuultavan kauluspaidan. Se on pruspaitojen aatelia ja sopii kaiken kanssa. Paras hankinta sitten punaisten pillihousujen!

Odottelen vielä yhtä pakettia H&M:ltä, then I´m done! H&M:n kenkäpaketin tuliaiset lähtivät muuten takaisin lähettäjälle, toiset istuivat huonosti ja toiset olivat isot.


Kappas, sehän on Reino!


Joku ihana oli tilannut minulle yllärinä Reino & The Rhinosin uuden levyn. Tätä levyä on odotettu. Parasta kesämusaa! Ehdoton lempparibiisini levyltä on "Rauhan annoit". Jos levylle olisi vielä mahdutettu jonkin ajan takainen "Nuoret siivet"- biisi, levy olisi 10 sijaan 10+. Hyvää kannattaa odottaa.

Juhannus

Karkasimme juhannukseksi Pirkkalaan. Ihanat maisemat, hyvää seuraa, maukasta ruokaa (ja sitä muuten oli riittävästi), juomaa ja kiireetöntä olemista. Emmallakin oli hyvä olla. Tarvitseeko sitä muuta sanoa?

Ja tuohan on sitten Battery, ei siideri.

Iltapäiväkahvit auringossa.

Silmä lepää.

Ja mieli.



Tyytyväinen juhannuksen viettäjä.



Emmakin pääsi ihmettelemään.

Sävy sävyyn.

Herkkuja oli siinä monen laista.

Mainio Viinisäiliö. Hyvä Bauhaus!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kauhea kiire!

Joskus vaan ei ole mitään tekemistä, niin kuin tuntui olevan minun toukokuussani. Sitten joskus sitä tekemistä tuntuu vain olevan aivan liikaa. Olen sellainen ihminen, että minulla ei ole joko-tai- hetkiä elämässäni. Joko on niin rentoa, että voisi vaan nukkua tai sitten pitää vetää tukka putkella paikasta toiseen. Jälkimmäinen tilanne kuvaa tämän hetkistä elämääni melko hyvin. Se on myös syy miksi en ole kirjoitellut tänne. Osasyy on myös se, että kameran akku on loppu, enkä ole saanut aikaiseksi ladata sitä. Hyvä syy.

Aloitin viime viikolla työt, elämäni ensimmäiset oikeat työt. Uutta asiaa on tullut niin paljon, että jopa ahdistaa ja kaiken lisäksi teatteriharkkoja on ollut enemmän kuin koskaan ja puistojumppaohjauksetkin käynnistyivät samaan syssyyn. Ainiin, sitten on vielä se kesäliiga salibandyjoukkueen kanssa. Viikonloput ovat saaneet elämässni aivan uuden merkityksen ja kahtena perjantaina olen lähtenyt töistä leveä hymy kasvoillani: JES! Viikonloppu! Vapaus! Ei sillä ettei myös työni antaisi hymyilemisen aihetta, antaahan se.

Heinäkuu tuo onneksi myös kaivattua vapaa-aikaa, mutta on se vaan todettava, olen ihminen joka ei osaa olla touhuamatta. Milloinhan sitä vaan oppisi säännöstelemään velvollisuuksien määrän sopivaksi? Ensi viikon jälkeen kuitenkin meinaan keretä myös alennusmyynteihin ja esitellä ostokseni ehkä täällä. Onhan sitä tullut tässä kesäkuunkin aikana tehtyä ostoksia, mutta en ole saanut aikaiseksi niistä täällä kertoa. En myöskään osaa ottaa mitään asukuvia ja erään tietyn henkilön pyytäminen kuvaushommiin tuntuu vähän vastenmieliseltä. Katsotaan josko keksin jonkin hyvän ratkaisun tähänkin. H&M tuo muuten lähiaikoina postissa kenkälähetyksen, jonka sisältöä on myös aikomus esitellä. Ostin myös mielettömän hyviä (siis minun mielestäni) ihonhoitotuotteita, joista seuraa myös oma juttunsa. :)

Ehkä ensi viikolla ystäväiseni, ehkä!

-M

PS. Ihan mieletöntä muuten, kun saa viikonloppuna lakata kynnet ja meikata ihan oikeasti! Hih!